13. tammikuuta 2012

Nuorisotyöttömyys puhutti kellariteatterin lämpiössä

Antti Lindtman, Sanna Marin ja Pekka Salmi politiikkaklubissa 11.1.
Politiikkaklubi ja Tampereen Demarinuoret järjestivät keskiviikkona 11. tammikuuta keskustelutilaisuuden ”Mistä nuorille töitä” Tampereen työväentalon kellariteatterin lämpiössä. Paikalla kuuntelemassa oli niin nuorta kuin vanhaakin väkeä ja yleisökeskustelu oli vilkasta.

Tilaisuuden alustajina toimivat SDP:n tuore kansanedustaja Antti Lindtman ja Tampereen sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi. Keskustelua ohjasi politiikkaklubin puheenjohtaja Sanna Marin. Keskustelun ydinkysymyksiksi nousivat nuorten työllisyyteen, hallituksen toimenpiteisiin ja kuntatason työllisyyspolitiikkaan liittyvät kysymykset. Myös Suomen elinkeinorakenteen muutos ja työelämään liittyvät kansainväliset kysymykset kuten maailman työmarkkinajärjestö ILO:n rooli nousivat illan aikana esiin.

Työllisyyskysymysten lisäksi yleisö tiedusteli keskustelijoilta näkemyksiä ajankohtaisista aiheista kuten presidentinvaaleista. Keskustelu oli vilkasta ja tilaisuus venyikin tästä johtuen yli kaksituntiseksi.